Matkalla

Matkalla

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Tuulten tutkimista ja moottoriajoa

Me käytämme säiden tutkimiseen kolmea eri nettipalvelua: norjalaista ja ruotsalaista merisäätä sekä purjehtijoille tarkoitettua PassageWeather -sivustoa.  Nämä kolme olivat ahkerassa käytössä, kun torstaiaamuna 10.7. tutkailimme, onko merelle asiaa.  Satamakahvilan pitäjä oli illalla sanonut, että kovat tuulet jatkuvat sunnuntaihin saakka. Ajattelimme, että jos tuuli on liian kova, jäämme Påskallavikeniin lukemaan kirjoja ja muuten vain lomailemaan.

Ennen kuutta aamulla tuuli oli satamassakin 9 m/s.  Meillä oli tuntuma edellisiltä päiviltä, että aamun kunnolla valjettua lukemat saattavat laskea.  Näin kävikin.  Klo 7.50 lähdimme matkaan, silloin tuulimittari näytti alle viiden lukemia.  Sääennusteissa merellä tuulet olisivat 5 m/s lähellä rantaa ja ulkona 7 m/s.  Olimme illalla merkinneet iPadiin reittejä saarten suojassa, siinä missä se oli mahdollista ja muutenkin lähellä rantaa. Samoin olimme etsineet valmiiksi tulevan reitin varrelta kaikki mahdolliset satamat ja ankkuripaikat.

Kun tulimme aavalle, aallot olivat vajaan metrin luokkaan, ja samoin kuin tuuli (6-7 m/s) suoraan edestä.  Ensimmäiset yhdeksän mailia olivat keikutusta, kun mottorilla purskimme aallokossa.  Sitten pääsimme saarten suojaan.  Väylä oli mutkainen ja matala.  Siellä oli muitakin menijöitä, joita pystyi peesaamaan, mikä helpotti kulkua.   Simpevarpissa ydinvoimalan kohdalla väylä tuli aavan puolelle, mutta aalto oli siinä kohtaa loivempaa, ja sitä oli helppo kulkea.  Kun reitti palasi taas saaristoon, oli väylä selkeä ja syvä.  Aavaakin oli välillä, mutta aalto ja tuuli kulkukelpoisia.  Neljän jälkeen Eeva meni sisälle laittamaan ruokaa.  Sopan teko kesti vähän ja tulimme saarten takaa pitkän aavan alkuun.  Silloin aallot yllättivät.  Ne olivat niin korkeita, että veneen vauhti putosi alle solmuun, ja ohjailu oli vasta-aallokkoon vaikeaa.  Ruoan laitto päättyi siltä erää siihen.  Nopeasti käännyimme sisämaahan päin kohti lähintä satamaa.  Pian olimme saarten ja lahdenpoukamien suojassa ja saimme rauhassa etsiä sopivaa yöpymispaikkaa.   Se löytyikin Västervikin lahden rannalta paikallisen pursiseuran, WSSW:n laiturista.  Tätä satamaa ei löydy satamakirjoista, vähän vahingossa mekin satuimme tähän kotoisaan ja rauhalliseen paikkaan.  Kiinnityimme laituriin klo 18.  Koko päivä moottorilla ajoa vastatuuleen tuntui.  Teimme valmiiksi kesken jääneen ruoan, söimme, uimme  veneen perästä ja menimme nukkumaan.

Tällä kertaa tuuliennusteet olivat vain vähän alle toteutuneen.  Olemme huomanneet, että täkäläisten sääennusteiden ero ilmatieteenlaitoksen ennusteisiin on se, että täällä ne ovat olleet usein alle toteutuneet, kun Suomessa taas ennusteet ovat usein yli toteutuneen.  Tämä voi olla vain sattumaa, joka on osunut kohdallemme, mutta olemme täällä oppineet lisäämään vähän varmuuskertoimia ennustettuihin lukuihin.  Jonkin verran ristiriitaistakin tietoa eri ennusteissa on.  Siitä kaikki kolme sivustoa ovat yhtä mieltä, että tänään perjantaina ja huomenna on kovaa tuulta.  Sunnuntaiksi ruotsalainen lupaa alle viiden tuulia, ja samalle päivälle norjalainen ennustaa myrkyä Västervikin edustalle.  Meillä on nyt satamapaikka varattu sunnuntaihin asti.  Lähempänä päätämme, odotammeko vielä maanantaihin.  Satamavahti täällä oli sitä mieltä, että vasta maanantaina helpottaa.

Kun tulimme rantaan, satamavahti onnitteli, että tulimme hyvään aikaan, kun juuri on alkamassa Västervikissä kolmen päivän laulufestivaalit.  Tänään kävimme kylillä jo katsomassa menoa.  Ranta-alueella oli markkinakojuja ja paljon väkeä ravintoloissa ja kaduilla kulkemassa. 1300-luvulta olevan linnan raunioilla on joka ilta konsertteja.  Joskus olen harmitellut sitä, että kun vietämme lomat veneillen, Suomen monet kesätapahtumat jäävät näkemättä.  Nyt saamme sitten kokea ruotsalaista kansanjuhlaa.  Mikäpä se siinä.

Västervik on pieni, herttainen kaupunki.  Vietämme täällä nyt nämä lähipäivät kaupunkilomailemme.  Matka jatkuu, kun tuulet ovat suotuisammat.

                                                         Västervik

 Båtmansgränd, 1700-luvulla tehtyjä mökkejä venemiehille, nykyisin                                              matkustajakoti sekä ravintola ja kahvila.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti