Matkalla

Matkalla

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Menoa mukavassa kelissä - ja näyttävä rantautuminen

Aamulla Eeva pääsi porisemaan viereisen veneen miehistön kanssa.  Juttu kulki kesän reissuissa ja kokemuksissa Itämeren satamista.  Olimme kulkeneen samoja jälkiä Haapsalu-Fårösund-Arholma -linjalla.

Aamulla lähdimme liikkeelle kaikessa rauhassa puolen päivän aikaan.  Toivuimme aikaerosta, vaikka se myöhästytti lähtöämme tunnilla.  Päivä oli helteinen ja tuuli mukavat 4-5 m/s.  Föglön selällä innostuimme kryssimään.  Se oli hauskaa puuhaa, kun ei ollut minnekään kiire.

Olimme ajatelleet edetä 30 mailin matkan Sottungalandetiin.  Mutta koska alkoi olla jo myöhäinen iltapäivä ja kohdalle sattui Degerbyn satama, teimme nopean päätöksen yöpyä siinä.  Lauttalaituirin viereisessä pienvenesatamassa oli tilaa.  Mutta niin kuin joskus nopeissa päätöksissä jokin kohta toiminnassa jää huonolle harkinnalle.  Niin sitten kävi, että jossain vaiheessa Eeva huomasi laiturilla seisoessaan pitelevänsä veneen keulasta kiinni, ja vene ja laituri erkaantuivat toisistaan.  Veneestä irrottaminen oli jo myöhäistä, ja pian jalat eivät enää yltäneet laiturille.  Samassa Eeva sai vastauksen joskus pohtimiinsa kysymyksiin: Jos laiturilta pludaa, tuntuuko vesi kylmältä?  Ei tunnu.  Riittävätkö käsivoimat veneen keulassa roikkumiseen?  Riittävät, ja pitkään.  Rannalla oli kaksi naista auttamassa, Jarmo piteli venettä, ettei se litistänyt Eevaa laituria vasten.  Aikansa roikuttuaan Eeva kapusi laiturille rivakoiden naisten avustamana. Sortsin lahkeet kastuivat, ei sattunut mihinkään, edes lipposet eivät pudonneet.  Vähän aikaa kesti, että käsien tärinä lakkasi.  Onneksi mulahdus sattui tässä kirkasvetisessä satamassa eikä Maarianhaminan levävellissä.

Illalla kävimme syömässä paikallisessa majatalossa.  Ahvenanmaan pannukakku oli hyvää.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti