Aamulla tankkasimme veneen ja ennen kahdeksaa lähdimme matkaan kohti Jurmoa. Heti aamusta oli kuuma. Meri oli tyyni. Matkan aluksi väylä oli kapea ja matala. Osa reitistä näkyi sähköisissä kartoissa valkeana, kartoittamattomana alueena. Etenimme varovasti, kaikua tiiviisti seuraten. Näissä tilanteissa eteenpäin näyttävä kaiku on mainio apu.
Väljemmille vesille päästyämme tuuli vähän virisi tyyntyäkseen taas. Purjeet saivat siis pysyä pussissa. Sottungalandetin kohdalla saarten takaa alkoi nousta savua. Se eteni rintamana meitä kohti ja peitti näkyvistä veneet, saaret, koko maiseman. Ennen kuin savu saavutti meidät se alkoi vetäytyä. Olikohan tämä se merisavu?
Päivä oli helteinen ja aurinko polttava. Kun meri oli jo peilityyni eikä tuullut enää, avasimme päivänvarjon. Ihana Simrad ohjasi venettä, me kurkistelimme vastaantulevaa liikennettä varjon alta ja tarkastimme suunnan säännöllisesti - ja pelasimme korttia. Tämä se oli hauskaa matkantekoa, varsinaista risteilymatkustamista. Ainoa murhe oli veneen ulkopuolella. Meren pinta oli ruskean leväpuuron peitossa. Taakse jäi veneen tekemä vana, paikoin ei veden pintaa muualla näkynytkään.
Jurmo on meille jokakesäinen käyntikohde. Siellä on puhtaat vedet, ainutlaatuinen luonto ja leppoisa tunnelma. Nyt vesi oli karmeassa kunnossa. Ennen satamaa leväpeitto vähän rakoili ja näkyi vain hitulaa veden pinnan alla. Siinä kohtaa hylkeen pää tuli näkyviin. Mitähän se mahtaa tuumata leväkerrosten läpi sukeltaessaan? Satamassa kuulimme, että levä on tullut tänne vasta parin viime päivän aikana. Miten toivommekaan tuulia, jotka hajottaisivat lautat ja veisivät levät mennessään. Ja miten toivommekaan, että Itämeren suojelu etenee ja leväongelma helpottaa.
Kun saavuimme neljän aikoihin, Jurmon satama oli jo melko täysi. Sinä aikana, kun kiertelimme etsimässä paikkoja, yksi vene lähti ja me pääsimme sen paikalle. Juuri rantautuessamme läheisen pilvirintaman alla salamoi, ehdimme siis sopivasti ukkosen alta pois. Jälkeemme tuli vielä useita veneitä. Vaikka satama näytti tupaten täydeltä, rannalla olijat tiivistivät veneiden välejä ja liki kaikki tulijat saatiin maihin. Jopa yhdysalus Eivorin laituriin kiinnittyi useita veneitä peräkkäin ja kyljittäin.
Kun menimme maksamaan satamamaksua, huomasimme, että rantakallion savustusuunista nosteltiin valmiita kaloja. Siltä seisomalta menimme Kaffelaan kalaostoksille. Saimmekin todella maukkaan kirjolohifileen. Kampelaa, jota täällä yleensä savustetaan ja myydään, ei nyt ollut, koska levän läpi ei voi kalastaa. Eivät kirjolohetkaan kaukaa olleet. Ne oli tuotu tänne Nauvosta.
Täällä Jurmossa vietämme ehkä pari, kolme päivää tai niin kauan kunnes tuntuu, että on aika lähteä. Vaikka matkasuunnitelmat olivat Norjassa asti, ja toteutunutkin matka Öölannin eteläosassa, on Jurmo tämänkin retken odotetuimpia kohteita. Käymme istuskelemassa silokallioilla, kivikkorannoilla silittelemme meren pyöristämiä kiviä, kävelemme kylälle, saunomme, ja joka päivä syömme tuoretta savukalaa. Täällä saa sielu levätä ja mieli kelata menneitä seikkailuja. Kun olemme valmiit, lähdemme kotiin.
Väljemmille vesille päästyämme tuuli vähän virisi tyyntyäkseen taas. Purjeet saivat siis pysyä pussissa. Sottungalandetin kohdalla saarten takaa alkoi nousta savua. Se eteni rintamana meitä kohti ja peitti näkyvistä veneet, saaret, koko maiseman. Ennen kuin savu saavutti meidät se alkoi vetäytyä. Olikohan tämä se merisavu?
Päivä oli helteinen ja aurinko polttava. Kun meri oli jo peilityyni eikä tuullut enää, avasimme päivänvarjon. Ihana Simrad ohjasi venettä, me kurkistelimme vastaantulevaa liikennettä varjon alta ja tarkastimme suunnan säännöllisesti - ja pelasimme korttia. Tämä se oli hauskaa matkantekoa, varsinaista risteilymatkustamista. Ainoa murhe oli veneen ulkopuolella. Meren pinta oli ruskean leväpuuron peitossa. Taakse jäi veneen tekemä vana, paikoin ei veden pintaa muualla näkynytkään.
Jurmo on meille jokakesäinen käyntikohde. Siellä on puhtaat vedet, ainutlaatuinen luonto ja leppoisa tunnelma. Nyt vesi oli karmeassa kunnossa. Ennen satamaa leväpeitto vähän rakoili ja näkyi vain hitulaa veden pinnan alla. Siinä kohtaa hylkeen pää tuli näkyviin. Mitähän se mahtaa tuumata leväkerrosten läpi sukeltaessaan? Satamassa kuulimme, että levä on tullut tänne vasta parin viime päivän aikana. Miten toivommekaan tuulia, jotka hajottaisivat lautat ja veisivät levät mennessään. Ja miten toivommekaan, että Itämeren suojelu etenee ja leväongelma helpottaa.
Kun saavuimme neljän aikoihin, Jurmon satama oli jo melko täysi. Sinä aikana, kun kiertelimme etsimässä paikkoja, yksi vene lähti ja me pääsimme sen paikalle. Juuri rantautuessamme läheisen pilvirintaman alla salamoi, ehdimme siis sopivasti ukkosen alta pois. Jälkeemme tuli vielä useita veneitä. Vaikka satama näytti tupaten täydeltä, rannalla olijat tiivistivät veneiden välejä ja liki kaikki tulijat saatiin maihin. Jopa yhdysalus Eivorin laituriin kiinnittyi useita veneitä peräkkäin ja kyljittäin.
Kun menimme maksamaan satamamaksua, huomasimme, että rantakallion savustusuunista nosteltiin valmiita kaloja. Siltä seisomalta menimme Kaffelaan kalaostoksille. Saimmekin todella maukkaan kirjolohifileen. Kampelaa, jota täällä yleensä savustetaan ja myydään, ei nyt ollut, koska levän läpi ei voi kalastaa. Eivät kirjolohetkaan kaukaa olleet. Ne oli tuotu tänne Nauvosta.
Täällä Jurmossa vietämme ehkä pari, kolme päivää tai niin kauan kunnes tuntuu, että on aika lähteä. Vaikka matkasuunnitelmat olivat Norjassa asti, ja toteutunutkin matka Öölannin eteläosassa, on Jurmo tämänkin retken odotetuimpia kohteita. Käymme istuskelemassa silokallioilla, kivikkorannoilla silittelemme meren pyöristämiä kiviä, kävelemme kylälle, saunomme, ja joka päivä syömme tuoretta savukalaa. Täällä saa sielu levätä ja mieli kelata menneitä seikkailuja. Kun olemme valmiit, lähdemme kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti