Matkalla

Matkalla

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Matka Nynäshamniin

Säätiedotuksissa ennustettiin tiistaille 15.7. aamusta heikkoa tuulta lännestä.  Puolen päivään mennessä tuuli kääntyisi etelään ja alkaisi voimistua niin, että puolen päivän jälkeen se olisi 10 m/s.  Suunnittelemamme reitti Arkösundista Nynäshamniin kulki alun aavan jälkeen saarten suojassa, mutta lopussa oli 17 mailin avomeriosuus, josta 12 mailia länteen ja loput pohjoiseen.  Meidän olisi selvittävä tuosta kahdentoista mailin osuudesta ennen kuin tuuli olisi 10 m/s ja aallot sen mukaisia tai sitten yövyttävä ennen tuota suurta selkää.



Lähdimme matkaan klo 6.25.  Aamupalankin söimme vasta matkalla.  Meno olikin tasaista, koska sää oli vielä tyyni.  Tuuli voimistui vähitellen, mutta emme nostaneet purjeita, koska meillä oli kiire ja toistaiseksi pääsimme moottorilla nopeammin.  Ennen puolta päivää saavuimme suuren aavan alkuun.  Avasimme keulapurjeen.  Tuuli nousi aavalla edetessämme korkeimmillaan 11 sekuntimetriin.  Aallokko oli puolesta metristä puoleentoista, ja se oli lyhyttä ja terävää, paikoin ristiaallokkoakin.  Matkavauhtimme pelkällä keulapurjeella oli 6,5-7,5 solmua, suffeissa jopa kahdeksan.  Ylitys meni hyvin, ja pohjoiseen menevällä väylällä matkan loppuosassa tuuli tulikin selän takaa ja meno oli varsin mukavaa.  Saavuimme Nynäshamnin satamaan klo 14.40.  Kun olimme jo kiinnittyneet laituriin tuuli yltyi vielä.  Olimme tyytyväisiä, että pääsimme rantaan ennen kelin kovenemista.



Nynäshaminin satama on todella täyden palvelun vierassatama.  Pesu- ja wc-tilat ovat siistit ja riittävät, sauna on lämmin kaiken päivää, rannassa on useita kahviloita ja ravintoloita, kalasavustamo ja -kauppa, tuoretori ja venetarvikeliike. Kaupunki ei sinällään ole mikään ihmeellinen, mutta tästä on lyhyt matka Tukholmaan.  Lähijunat lähtevät sataman vierestä.  Samalla satama-alueella on laiturit kalastajaveneelle sekä yhdysaluksille, jotka kulkevat saarten välejä.  Myös Visbyn matkustaja-alukset lähtevät tästä ihan vierestä.  Venesataman läheisyyteen, peremmälle samaan salmeen, pysähtyy suuria risteilyaluksia, jotka tuovat matkustajia pienillä veneillä rantaan. Täällä voisi kuluttaa koko päivän vain seurailemalla sataman elämää.

Söimme juuri aamupalaksi rannan kaupasta ostettua savusiikaa ja mansioita.  Jarmo odottaa jo innolla venetarvikeliikkeeseen pääsyä.  Kolme vuotta sitten täällä ollessamme ostimme liikkeestä mainiot veneistuimet, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä ja lisänneet seilaamisen mukavuutta huomattavasti.  Tänään ostoslistalla on uusi matto.  Muuten päiväohjelmassa on joutenoloa ja iltasella tulevien reittien ja sääennusteiden tutkailua.  Huomenna matka jatkuu Tukholman saariston suojassa kohti pohjoista.  Saaristoväylällä emme ole sään armoilla niin paljon kuin olemme olleet tähän asti.  Nyt olemme tutuilla ja helpoilla vesillä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti